Minun salapaikkani on satumainen. Tie kiemurtelee korkean hongikon läpi muuttuen hiekkaiseksi ja kapeaksi. Paljon muistoja ympärillä. Saara-mummi huutaa meitä pois järvestä.

Minä ja kaksoissisareni muka kuulematta uimme huulemme sinisiksi. Isäni isoisä rakennutti tämän lumoavan piilopaikan, jossa on ripaus kirkkoa, luhtia, pirttiä ja teatteria.

Puut puhuvat meille; viheltävät tuulella, koputtavat ikkunoihin myrskyllä ja kuiskailevat nukkuviin korviimme. Niiden rungot antavat meille puutavaraa seiniksi, lattialaudoiksi ja nappulaverhoiksi. Täydellisen epäsymmetrinen kivi on kaunein rantapöytämme. Minun taikaani. Minun muusani.

Satu asuu perheineen Hongkongissa mutta Suomen salapaikka on elinehto.